KALASTUSREISSUT

Sunnuntai 22.6. eli kauan odotettu lähtöpäivä koitti vihdoin ja harvinaisen rauhallisen Juhannuksen vieton jälkeen oli mukavaa siirtyä tien päälle. Arton jumpperi noukki allekirjoittaneen Nilsiästä ja Keijo poimittiin Kuopiosta, missä teimme nopeat muonatäydennykset ja muutama konttikin taisi mukaan tarttua. Yöliikenne oli jälleen erittäin vähäistä ja ainoastaan pari hirveä ja muutama poro aiheuttivat harmaita hiuksia. Perille saavuimme maanantaiaamuna ja aikaa oli pieniin nokosiin ennen lupien noutamista kyliltä. Matkalla päätimme kierrättää vene- ja rantavuoroja eli kalastusviikolla jokaiselle tuli neljä venelupaa ja kaksi rantalupaa. Hyvää vaihtelua kalastukseen.
Ensi silmäykset väylälle kertoivat myös veden olevan todella ylhäällä joten haasteita oli luvassa. Tuntureiden huipulla oli vielä runsaasti kinoksia ja olipa rantatörmällä vielä muutama jäälautan jämäkin.

Maanantai 23.6. Keje aloitti rantavuorolla ja Arto ja allekirjoittanut kärmisteli ilta yhdeksään päästäkseen venevuoroon. Vene tuotiin kotipooliin 19 maissa ja totesimme sen aika raskastekoiseksi kirkkoveneeksi, taisi olla kukkaistutukset kipattu pihanurmelle ja kärrätty kasvualusta meille. Pienen totuttelun jälkeen vene oli kuitenkin ihan soudettava kapistus. Ensimmäiset luvat eivät aiheuttaneet ilon purkauksia, lähinnä hyviä rakkoja hanskansa mökkiin unohtaneille soutajille. Lähempi tarkastelu myös todisti sen mitä oli aiemmin havaittu. Vesi oli lähes tulvakorkeudessa, ruskean sävyistä ja erittäin roskaista. Toivoa tilanteen paranemiseen aiheutti lämpenemään päin oleva sää, joten levon jälkeen uutta putkeen.

Arto ja allekirjoittanut töissä.

Keskiviikko 25.6. Minulla reissun ensimmäinen potkuhousuvuoro ja pojat veneeseen, ensimmäistä kertaa omin nokin muuten. Vesi oli kääntynyt laskuun (-5cm) ja roska tosiaan vähentynyt. Odotukset nousivat nousemistaan. Itse heitin sinnikkäästi pitkälle aamuun ja palasin mökille ilman suurempia tapahtumia. Soutujoukkue oli jo nukkumassa ja ilokseni huomasin jääkaapissa graavissa pötköttävän lohen. Pää oli saatu auki. Kejen soutaessa pientä mustaa Arto onki veneeseen titin. Tästä oli hyvä jatkaa. Itse painuin pehkuihin, mutta pojat päättivät ottaa vielä aamuvuoron. Kyllä kannatti. Klo 10 Arton soutulinjat sattuivat kohdalleen. 102cm ja 9,5kg:n kauniin kirkas lohi nousi veneeseen Kejen väsyttämänä. Älyttömät fiilikset oli koko porukalla. Ei muuta kuin kala paloiksi ja kylille pakkaseen. Kiitokset Niemen Timolle! Ruodoista ja roippeista keitimme kaksi kattilaa herkullista keittoa. Hyvän keidon keidid…

Kyllä hymyilyttää. 9,5kg ja 102cm.

Torstai 26.6. Uutta lupaa tuhraamaan. Keje rantaan ja itse Arton kanssa soutuhukiin. Vesi oli kääntymässä jälleen nousuun. Eipä luvannut hyvää. Ei auttanut lannistua vaikka ilmeisesti monet olivat, sillä väylällä oli todella väljää. Toisella laskulla hopearunkoiseen nro 6 perhoon pamautti ”harjus” mikä osoittautui kuitenkin hetken päästä loheksi. 5,4 kiloa kirkasta voimaa saatiin näyttävästi veneeseen. Koukkaus oli niin huomaamaton, ettei kalaan jäänyt jälkeäkään. Tärppi oli todella vaatimaton ja kalan suunta jatkui jääräpäisesti ylöspäin, joten kesti hetken saada kunnollista tuntumaa kalaan. Myöhemmillä laskuilla yksi jalka tälläsi vielä, mutta kahden komean loikan jälkeen se päätti jatkaa matkaansa. Kejelläkin oli onnistanut. Titti oli kelpuuttanut samaisen perhon jolla aiemmin saimme jalan. Hyvin onnistunut oli lupavuorokausi, kaikin puolin.

5,4kg kirkasta voimaa.

Perjantai 27.6. Kierrätys jatkuu. Arto heittämään, minä ja Keje soutulaitteeseen. Itsellä reissun viimeinen venelupa joten oli otettava tosissaan. Vesi oli kääntynyt jälleen nousun puolelle. Jippii. No, onpahan kalalla tilaa uida. Ensimmäinen lasku tyhjää. Toinen lasku. Keje puikoissa, minä vavoissa. Laskun puolivälissä keskimmäisen vavan kärki nytkähti jälleen erikoisen kevyesti. Kala kiinni! Tyhjät ylös ja hommiin. Tuntuma vavassa oli ihan mukava ja arvelinkin kalan olevan jalkakokoa. Kala näyttäytyi ensikertaa lähellä venettä ja kirkkaan kyljen vilahdus aiheutti lisätutinoita. Kyllä se metrin raja taitaa mennä vihdoin rikki. Virran paine alkoi jälleen painaa venettä paikkaan johon todellakaan emme kalan kanssa halunneet, joten päätimme että Keje yrittää vain pitää venettä miedommassa ja koukkaan kalan itse. Annoin kalalle, pienellä riskilläkin, reippaasti painetta, sillä toinen vaihtoehto oli mennä seuraava koski kalaa talutellen alas. Ei kiitos. Parin upean syöksyn jälkeen kala vihdoin kääntyi kyljelleen ja sain ujutettua sen ulottuville. Koukku käteen ja hop! Eipä siinä liikoja tähtäilty. Veneen pohjalla kirkas lohi 9 kg ja pituutta tasan metri, eikä tarvinnut yhtään edes venyttää. Voin sanoa, että lähtee se hymy ilman hangon keksejäkin.

Metri rikki!

Yö kului todella nopeasti, sillä tapahtumia oli useita. Mahdollisuuksia oli. Aamuyöllä kiinni oli myös oikea mörssäri joka todennäköisesti kummittelee talven aikana vielä useita kertoja yöllisillä Tenon reissuilla. Laitetaanpa tilanteesta kuvausta:
Siirryimme suvannolle joka tiedetään myös ison kalan paikaksi. Minä olin soutuvuorossa ja valitsin keskivapaan vaapun ja Keje valitsi kahteen reunavapaan perhot. Suomen rannan puolelle päätimme laittaa tittiongen koska hyppyjen perusteella niitä oli liikkeellä. Perhoksi Kejen sitoma nro 8 oliivi sarvijaakko, ei mikään tavanomainen soutuperho, paitsi tämän jälkeen. Sousin tarkkaan aivan Suomen rannassa sijaitsevaa nousureittiä, mutta ei niin ei. Puolessa välissä laskua päätin siirtyä keskemmälle kovan ja miedon virran reunaan. Oikaisin veneen ja Keje tuumasi, että hitto miten iso kala kävi pinnassa ihan veneen perässä. Kerkesin tuumata, että missä ja samalla vapa luokille ja rulla huutamaan. Kala käväisi siis delffiinimäisin elkein noutamassa perhon pintakalvosta, taisi kiinnostaa. Vapa keskiputkeen ja tyhjät onget ylös. Tarkkailin kalavapaa jatkuvasti, ettei löysää tule ja vedin samalla venettä rauhallisempaan akanvirtaan jossa vene pysyi mukavasti aloillaan. Alapuolella oleva erittäin jäntevä virta ei juuri houkutellut, joten kala oli pidettävä suvannossa. Tovin väsyttelyn jälkeen kala nousi aivan pintaan, otti pari näyttävää potkua suoraan rantaa kohden, sukelsi ja perho irtosi. Hetken oli veneessä aika harras tunnelma. Eipä tainnut puuttua muuta kun liperit kaulaan ja kynttilät palamaan..
Näin jälkeenpäin ajateltuna, hieno kokemus ja tällaiset tilanteet kuuluvat lajin luonteeseen.

Vannoutuneet perhomiehet.

Lauantai 28.6. Reissun viimeiset luvat pyörähtivät käyntiin. Vesi oli noussut jälleen järkyttävästi, noin 50 cm ja roskan määrä oli suorastaan toivoton. Eipä mielet kuitenkaan maassa olleet hyvin menneen viikon ansiosta. Oman rantavuoron päätin tuhrata yllättävän rauhallisessa Kuoppilaksessa. Yläosa ei oikein toiminut korkealla vedellä edellisten vuosien malliin, mutta alaosa antoi toisella laskulla pirteän lohijalan. Perhona jälleen nro 6 hopearunkoinen. Vauhdilla oli tullut kaveri, kalassa olleista täistä päätellen. Pojillakin oli venevuorossa tapahtumia, mutta syystä tai toisesta eivät tahtoneet kalat tarttua. Hyvillä mielin lopetimme kalastuksen aamuyöllä. Sauna, unet ja kotia kohti.


Mökki varattiin jo ensi kesäksi ja vene totta kai, mutta emme taida vielä kokonaan rantatouhujakaan lopettaa. Meille uusi kalastusmuoto saanee kuitenkin jalansijaa. Pitkä odotus alkakoon! Ja kireitä kaikille!