21.jpg  
 Etusivu |  Jäsenet |  Kuvagalleria |  Videot |  Kalastusreissut |  Keskustelufoorumi |  Vieraskirja |  Päivitykset |  Vieheposti
         
 

 

 

 

 

KALASTUSREISSUT

  Takaisin
   
Aika: Jyrkkä, Sonkajärvi 24.-25.5.2008
Tarina:

Seurakunta kokoontui klo 17 Tahkovuorelle missä ajoneuvoon sullottiin onnistuneesti neljän kalamiehen kantamukset. Sääkin oli sopivasti lämpenemään päin (+20) ja tuulesta ei tietoakaan. Suunta kohti Sonkajärveä ja pienen ”oikoreitin” jälkeen saavuimme vihdoin Jyrkänkosken kuohujen partaalle. Vesi tilanne vaikutti hyvältä. Ei huipputulvaa, mutta ei liian kuivaakaan ja lämpötila +11 astetta.

Ruukin tupa oli sulkenut jo ovensa, mutta kipaisimme noutamassa luvat paikalliselta isännältä. Matkalla pelasimme myös väistele hirviä peliä. Joelle palatessamme totesimme, ettei muita kalamiehiä alueella ole joten saatoimme perustaa perusleirimme kosken rannassa olevaan kotaan.


Tauko kodassa

Vermeet raapaistiin kasaan jälleen varsin joutuisasti ja levittäydyimme kalastusalueelle. Perttu suunnisti suoraan hyväksi tietämälleen paikalle, heti sulun alapuolelle. Itse jäin ronkkimaan kivien taustoja keskiosalle. Timo ja Antti jäivät kodan seutuville.

Perttu koukutti ensimmäisellä laskulla nätin, kirkkaan 50 cm taimenen keltaisella leetchillä. Oli maistunut pilkkukyljelle iltapalaksi ahven, sillä pari tuli paluupostissa kankaalle. Itsellä ei tapahtumia ja Timo siivosi alasuvantoa yhden hauen verran. Kovasta yrityksestä huolimatta, muita tapahtumia ei tuolle illalle tullut.


Perttu ja kirkas 50 cm

Hyvin nukutun yön jälkeen jatkoimme kalastamista. Tilanne eilisestä oli muuttunut radikaalisti. Kala oli erittäin ottihaluinen ja sitä liikkui kosken yläosilla runsaasti. Kello 10-15 välillä koukutimme yhteensä 18 taimenta ja kaikki olivat 40-55 sentin haarukassa. Muutamia taimenia otimme kotiin viemisiksikin.

Perhoista parhaiten toimi oranssin sävyinen streameri ja pojat saivat kalaa myös pikkuvaapuilla, jigeillä ja lipoilla. Mainittakoon vielä, että lämpimästä säästä huolimatta hyönteiselämä oli vielä varsin olematonta.

Erittäin onnistunut retki oli mukava päättää kahvihetkeen ruukin tuvan mainiolle terassille.


Kössi ja 50cm

Reissussa mukana olivat:

Kössi, Virtaavien Vesien Veljeskunta Taimenia 7 kpl joista suurin 50 cm
Perttu, Taimenia 4 kpl joista suurin 55 cm
Timo, Taimenia 4 kpl joista suurin 50 cm + hauki
Antti, Taimenia 3 kpl joista suurin 53 cm


Ruokakalat 55, 53, 50 ja 50 cm

  Takaisin
   
   
   
   
Desing by: